Ilmainen toimitus!

Ilmainen toimitus!

15.3.2018

JOS KAIKKI LOPPUU

Sanotaan, että oma yritys on kuin oma lapsi. Yhtä lailla sitä rakastaa, hoivaa ja suojelee. Sen eteen raataa ja taistelee. Siihen kiintyy ja siitä tulee iso osa elämää. Mutta mitä jos jokin päivä, kaikki se loppuu?

Tätä kirjoittaessani olemme juuri aloittaneet viidennen toimintavuoden. Takana jo neljä riemastuttavaa, työntäyteistä ja vauhdikasta vuotta. Jos olen rehellinen, en uskonut tämän kaiken kestävän näin kauan.

Olen aina mennyt enemmän vaiston kuin järjen varassa. En tiedä onko se kapinaa vai mitä, mutta usein huomaan toimivan päinvastoin kuin miten minun olisi toimittava, jos toimisin kaikkien normien mukaisesti. Tiedättehän; mene kouluun, hanki työpaikka, perusta perhe, hanki omakotitalo.

Sama on toistunut niin opiskelun kuin työn kohdalla. 21-vuotiaana olin ehtinyt keskeyttää jo kaksi koulua, sillä en todellakaan tiennyt mikä minusta tulee isona. Olin vakituisessa työssä, josta päätin kuitenkin irtisanoutua, koska olin jälleen keksinyt uuden suunnan elämälleni ja suuntasin kolmanteen kouluun kahden vuoden sisällä. Löysin tavallaan polkuni ja suoritin suurimman osan kolmen vuoden opinnoista kahteen vuoteen. Ensimmäinen puoli vuotta olikin suurimmaksi osaksi 10-12 tuntisia koulupäiviä, mutta jostain syystä olin päättänyt hoitaa homman niin nopeasti kuin mahdollista ja luovuttaminen asian suhteen, sehän olisi ollut lähinnä noloa. Koska pelkkä opiskelu ei riittänyt, päätin perustaa myös ensimmäisen yritykseni. Vuonna 2011 perustimme kahden ystäväni kanssa hoiva-alan yrityksen, joka vielä tänäkin päivänä toimii Jyväskylän alueella. Kävin koulua ja toimin toimitusjohtajana ottaen ensi askeleita kohti yrittäjyyttä.

Koulusta valmistumisen lähestyessä vatsani pohjaa nipisti jälleen se tunne, olisi taas mentävä kohti uutta. Päätin jättäytyä yrityksestä ja minun tilalle löydettiin uusi jatkaja. Seuraavat neljä kuukautta tein opinnäytetyötä, mietin seuraavaa siirtoa, valmistuin ja menin hetkeksi töihin.

Kovinkaan kauaa en ehtinyt olla töissä kun tajusin, olin jo nähnyt kaiken sen. Hyppäsin tyhjän päälle, mietin mitä ihmettä teen seuraavaksi ja kävin parissa epäonnistuneessa työpaikkahaastattelussa. Eräs kaunis päivä Otto kertoi ideastaan ja näytti ensimmäiset piirrokset vetoremmeistä. Pikkuinen TAFFER otti ensiaskeleensa päivänvaloon.

Voisi kai siis sanoa, välillä olen kuin tuuliviiri, vailla lopullista päämäärää. On mahtanut olla myös lähipiirille joskus ihmetyksen aihe, tuleeko minusta koskaan valmista. Se mistä Oton kanssa olemme paljon puhuneet on kuinka mitä tahansa tehdessä tulisi olla se oikea fiilis. Tiedättekö, se tunne vatsanpohjassa että juuri näin tämän pitikin mennä ja täällä meidän pitikin olla? Olipa kyseessä työ, opiskelu tai jokin muu, minulle nämä vatsanpohjan nipistykset ovat olleet ne suurimmat päätöksentekijät kun olen miettinyt, mitä tehdä.

Olemme siis aloittaneet viidennen toimintavuoden. Se tuntuu aika hurjalta! Jos joku olisi neljä vuotta sitten sanonut että olen juuri tässä nyt, en olisi uskonut! En ole oikeastaan ikinä viihtynyt missään näin pitkää aikaa ja se puhumani vatsan nipistely olisi yleensä aiheuttanut tässä ajassa jo melkoiset krampit. Minun on kuitenkin hyvä olla, tuntuu että kaikkien niiden monien vaiheiden jälkeen joita ennen tänne pääsyä kävin läpi, olen viimein päässyt maaliin, ainakin osittain.

Vuonna 2016 päästiin kertomaan ysiluokkalaisille omista kouluvalinnoista ja siitä, että on ihan ok jos ei heti tiedä mikä aikoo olla isona.

Sanotaan että lapsen syntymä muuttaa koko elämän. En tiedä miltä se tuntuu, mutta tiedän miltä tuntuu kun oma työ muuttaa koko elämän. Se on aika huikea tunne, kun yhtäkkiä tajuaa tekevänsä jotain jolla on itselle paljon suurempi merkitys kuin kasista neljään ja kuukausipalkka.

Yrittäjyys on mahdollistanut minulle aivan uuden tavan tehdä asioita. Enää minua ei rajoita ahdasmielinen pomo, jonka mielestä ainoa tehtäväni on olla hiljaa ja hymyillä nätisti asiakkaille (asiakkaille nätisti hymyileminen on kyllä oikeasti kiva juttu!). Minun ei tarvitse pohtia “mitä jos”, sillä joka päivä minulla on mahdollisuus olla tekemässä asioihin muutosta ja vaikuttaa siihen, millainen tulevaisuuteni on. Toki yrittäjyys ei pelkkää ruusuilla tanssia ole, vaan kaiken hyvän lisäksi se on myös raakaa lukuihin perustuvaa bisneksen tekoa, jossa nopeat syövät hitaat ja isot liiskaavat pienet. Myös me joudumme taistelemaan paikasta ja todistamaan joka päivä että ansaitsemme tämän kaiken. Siksi kai sitä joskus joutuukin pohtimaan, mitä jos. Mitä jos kaikki tämä joskus loppuu?

Koskaan ennen en ole taistellut minkään puolesta niin paljon kuin tämän yrityksen. Olen raatanut, itkenyt, raivonnut ja uhannut lopettaa ainakin 250 kertaa. Olen pettynyt, niellyt tappioita, menettänyt rahaa. Olen valvonut öitä ja ollut syömättä, kun tili on näyttänyt nollaa. Silti minä tätä rakastan enkä vaihtaisi, vaikka helpommallakin voisin elämässä päässä. Sillä jos vain tyytyisin ottamaan helpon vaihtoehdon, menettäisin todennäköisesti enemmän. Menettäisin kaikki ne onnistumisen hetket, joissa saimme aikaan jotain mitä kukaan ei uskonut. Kaikki ne uudet ihmiset joita olen onnekseni saanut tavata. Kaikki ne reissut ja uudet kokemukset, mitä tämä yritys on mahdollistanut. Joten ei, en minä tätä vaihtaisi. Yrittäjyyden maailmaan kuuluvat niin ylä- kuin alamäetkin.

Jos tämä kaikki kuitenkin loppuisi. En välttämättä murehtisi sitä. Sillä eräs viisas ystävä kerran sanoi :”kukaan muu ei voi olla sinä.” Ja siinäpä se jutun juju onkin. Kun löytää oman tarkoituksensa ei ole väliä missä on, sillä suurin työkalu millä asiat saa tapahtumaan on jokainen itse.

Kirjoittanut Ira Mäkinen

Näytä kaikki uutiset